torstai 26. helmikuuta 2015

Mummulle

H: Meijän rakas mummu nukku pois viikko sitten, ja se on oikeestaan ensimmäinen läheinen ihminen mulle, joka on kuollut. Siinä mielessä oon kyllä ollu tosi onnekas.

Meitä on vain kuusi lastenlasta, ja kun meijän perhe on aina asunut lähinnä mummolaa, tuli meistä jo pienenä tosi läheisiä. Ihan nollavuotiaasta asti oon ollu mummolassa yökylässä ja ukista ja mummusta tuli mulle vähän niinku äiti ja iskä, mutta ne oli vaan vähän coolimpia!


Kuka mulle enää sanoo monta kertaa päivässä, että ootpas sinä kasvanu, säähän oot mua pitempi! Kuka mun kaa enää ihastelee mummolan ikkunasta valtavan isoa pihlajaa ja sen ihanaa väriloistoa? Kuka mulle enää sanoo, että Heidi et sää voi lähtä nuilla rikkinäisillä housuilla yhtää mihinkään? (No ukki taitaa sanoa..) Kuka käskee mun ottaa riittävästi kastiketta? Kuka antaa mun lukea Aku Ankkaa ruokapöydässä? 


Vaikka toivinkin, että mummun ei tarvis kärsiä niin tuleehan sitä ikävä. Ei oo enää kättä mistä puristaa ja mummua, jota halata. Eniten surettaa yksinäinen ukki. Onneks meillä on muistot, joita kukaan ei voi ottaa pois. "Olihan meillä semmonen mummo", niinku ukki sanoi kyynel silmäkulmassa. Terkut taivaaseen<3

Love, Heidi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti